Suomen Kissaliitto ry Suomen Kissaliitto ry

Influenssaviruspandemia ja kissat

Influenssavirukset voivat tarttua kissaan. Aasiasta 2000-luvun alkupuolella eri puolille Eurooppaa ja Afrikkaa levinneestä H5N1-lintuinfluenssaviruksesta on raportoitu useiden nisäkäslajien infektioita. Kissojen tartuntalähteenä toimivat lintuinfluenssaan sairastuneet linnut. Myös kissasta toiseen kissaan tapahtuneita tartuntoja on todettu.

Tämän vuoden keväällä Meksikosta liikkeelle lähtenyt ihmisten pandeeminen H1N1 2009 –influenssavirus on myös osoittautunut tautia aiheuttavaksi eri eläinlajeilla. Se on aiheuttanut oireita mm. sioissa ja kalkkunoissa. USA:ssa on raportoitu myös lemmikkieläinten tartuntoja: fretit ovat hyvin herkkiä influenssaviruksille ja niillä on raportoitu myös kuolemaan johtaneita tapauksia. Ensimmäinen kissan pandeemisen H1N1-viruksen tartunta on todettu Iowassa marraskuun alussa. Kissa sai hengitystieoireita ja toipui taudista.

Influenssavirukset ovat tyypillisesti useisiin isäntälajeihin – sekä ihmisiin että eläimiin – sopeutuneita. Tästä johtuen erityisesti frettien ja kissojen, joiden tiedetään olevan herkkiä influenssavirustartunnoille, suojaaminen influenssaa sairastavan ihmisen aiheuttamalta altistukselta on suositeltavaa. Aivasteleva ja yskivä ihminen levittää virusta ympäristöönsä. Tällöin virukset lentävät metrin parin päähän, ellei suuta ja nenää ole suojattu. Samoin virus leviää tahriintuneiden käsien välityksellä. Kokonaan kissoja ei tarvitse eristää ihmisistä niitä suojatakseen, mutta etäisyyttä on siis hyvä pitää mahdollisuuksien mukaan.

Samat toimet, joilla suojataan muita ihmisiä, suojaavat myös lemmikkiä. Suojaa suusi ja nenäsi kertakäyttönenäliinalla, kun yskit tai aivastat. Heitä käytetty nenäliina roskiin. Älä yski käsiisi, vaan nenäliinan puuttuessa hihaasi. Pese kädet vedellä ja saippualla tai käytä alkoholipitoisia käsien desinfiointiaineita, erityisesti yskittyäsi tai aivastettuasi.

Kissalla influenssa oireilee hengitystieoireilla ja yleisoireilla. Mikäli epäilet kissalla H1N1tartuntaa, kannattaa ottaa yhteyttä eläinlääkäriin. Tartunta voidaan todeta laboratoriokokein. Evirassa on valmius tutkia näytteitä pandemiavirusten varalta.

Kissalla influenssan hoito on oireenmukaista oireita lievittävää tukihoitoa. Ainoa toistaiseksi raportoitu H1N1-tartunnan saanut kissa siis on parantunut taudistaan, mutta influenssavirus voi aiheuttaa myös vakavamman taudin, kuten ihmisilläkin.

Liisa Kaartinen Eviran eläintautivirologian yksikön johtaja

Päivi Kahila Terveys-ja hyvinvointitoimikunta, Suomen Kissaliitto

Fédération Internationale Féline -jäsen
http://kissaliitto.fi

Puheenjohtaja
Satu Hämäläinen
Nokiantie 111
33300 Tampere
(03) 222 1695
puheenjohtaja@kissaliitto.fi

Sihteeri
Kirsi Vuori
Nuottaluomantie 33
20900 Turku
045 120 2072
sihteeri@kissaliitto.fi



Takaisin




Kissojen terveyspäivä 26.9.2010 Helsingissä

Jäsenille:
Osoitetarran jäsennumero

Royal Canin
in english